Ulla-Maija Raittila
Ulla-Maija Raittila (s. 1981)
Ihminen elää konkreettisen todellisuuden ja mielikuvittelun kahdella tasolla samanaikaisesti ja lomittain. Jokaisella on konkreettinen elämän taso: mitä tapahtui, kaaduinko, sammuiko auto, mitä minulle sanottiin ja mitä minä sanoin? Sitten on se toinen jatkuvasti läsnä oleva todellisuuden muoto, näkymätön todellisuus: aikeet, tulkinnat, muistot, ajatukset, fantasia.
Koemme maailmaa niin pitkälti tulkintojen kautta, että välillä on vaikea erottaa sitä, mikä on aktuaalinen tapahtuma ja mikä kuvittelua. Esimerkiksi kirjailijat viettävät suurimman osan päivästään mielikuvitellen todellisuutta, silloin heidän todellisuutensa suuri osa on mielikuviteltua.
Taiteessani käyn kamppailua näiden kahden tason kesken, joskus on vaikea erottaa, kumpaan kuulun enemmän. Käytän paljon värejä ja ikonimaisia hahmoja kuvastamaan näkyvää ja näkymätöntä. En tiedä etukäteen mitä teoksesta tulee, teoksella on oma tahto ja mieli. Jokin maalaamisen prosessissa muuttaa sitä, mitä luulin haluavani sanoa. Sanominen ja maalaaminen eivät ole sama asia. On tärkeää, etten puutu siihen, mitä ulos tulee, sillä se avaa minulle ikkunan sanallisesti tai konkreettisesti tavoittamattomaan.
Asun ja työskentelen Keuruulla.
Instagram: ullamaijaraittila
uraittila(ät)gmail.com
Erityinen äitiys, 2021
Yhdistelmätekniikka, 2m x 6m
Maalausinstallaatio, 14 osaa ja äänitiedosto 38s.
Teoksen aiheena on erityinen äitiys. Se on ekspressiivinen päiväkirja jokapäiväisestä elämästä Asperger-lapsen kanssa. Katson omaa äitiyttä suhteessa omiin naisenmalleihin, opittuihin rooleihin ja suhteessa kommunikaation rikkoutumiseen, kun asiat eivät olekaan menneet odotetulla tavalla. Autismi on teemana uusi tuotannossani, sillä diagnoosi on tuore ja aiheen käsittely vasta alussa. Rehellisyys kulkee läpäisevänä teemana installaation jokaisessa osateoksessa.
ERITYINEN ÄITIYS
Ulla-Maija Raittila
Taidekeskus Mältinranta, Tampere, 17.4.-4.5.2021
Vaihtelevin tekniikoin ja materiaalein toteutettu maalausinstallaatio pysyy kasassa keskeissommittelun turvin. Eri ilmaisutyyleistä rakentuu rehellisyyttä huokuva kuvaus vanhemmuudesta ja perhe-elämästä, joiden keskinäinen tasapaino saattaa hetkessä keikahtaa ympäri.
Välillä läheisille sovitellaan sädekehiä, joskus on suloista, mutta yhtäkkiä kaikki menee kömpelösti solmuun, kohta mökötetään tai tekisi mieli vain huutaa. Elämää koettelevat sekä sukupolvien ketjun paino, että pienet hallitsemattomat nykyhetket.
Tekniikoiden vaihtelu luo päiväkirjamaisuutta ja tukee arjen ekspressionismiin kiinnittyvää sisältöä. Rumuuden ja kauneuden, rakkauden ja raivon, omakohtaisuuden ja yhteiskunnallisuuden, haurauden ja vahvuuden, rohkeuden ja huolen jännitteet vangitsevat katsojan.
Teos saa pitelemään rintaa ja haukkomaan henkeä.
En itse asiassa muista lainkaan kuulleeni teoksen ääniraitaa. Ehkä visuaalisuus naulitsi minut niin tehokkaasti, etten aistinut muuta. Joka tapauksessa kuvat puhuttelivat voimakkaasti ja teoksen ripustus- ja tyylivalinnat olivat kompleksisuudessaan onnistuneita. Vaikuttuakseen teoksesta katsojan ei tarvitse edes tietää, mitä taiteilijan elämässä on tarkalleen ottaen tapahtunut. Kuvat puhuvat puolestaan, mutta herättävät myös luottamusta, sillä niiden olemassaolo on todiste kyvystä käsitellä vaikeita asioita.
Tuuli Penttinen-Lampisuo
Lopputyöarvioija